Siinä alkulukema. Huh huh... Suunta vain alaspäin.
Kun pituutta on ainoastaan vaivaiset 161 cm, on tuo paino todellakin liikaa. Bmi 37 eli taulukon mukaan vaikea lihavuus :(
Ensimmäisenä tavoitteena on saada paino alle 90 kilon. Turha miettiä lopullista tavoitetta vielä, etenen pala ja kilo kerrallaan osatavoitteesta toiseen. Itse asiassa tämä 90 kilon paremmalle (tai pahemmalle) puolelle painolukemiin siirtyminen on tapahtunu ihan liian nopeasti viimeisimmän vuoden sisällä. Vanhat vaatteet ei yksinkertaisesti enää mahdu päälle ja koko ajan on kamalan tukala olo. En suosittele kenellekään.
Nyt ensimmäisenä laihdutuspäivänä on motivaatio ainakin ollut kohdillaan ja mieli virkeä. Tarkoituksena on tämä ensimmäinen viikko syödä kevennetysti (ilman perusmässyherkkuja), mutta niin etten vielä karsi kaikkia ns. epäterveellisiä ruokia pois eli ihan salaattilinjalle en lähde. Totaalinen ja äkillinen ruokavalion muutos ei mulla toimi (toimiiko kellään?), joten vähennän huonoja vaihtoehtoja pois vähitellen. Sitä paitsi mulle on jo iso muutos olla syömättä päivittäin esim. karkkia.
Merkkaan syömäni kalorit ylös, vaikka tämä on alkuun aina vähän työlästä. Apukeinoja siihenkin löytyy. Toiselle sopii pelkkään ruutuvihon kulmaan kirjatut päivän syömiset, mutta mulle on tärkeää nähdä ne päivän kokonaiskaloritkin. Kun alan johonkin, haluan tehdä sen kunnolla. Kalorilaskurista tilasin käyttöaikaa ja aloitan nyt sitten merkkaamalla syömiseni sinne. Kalorilaskuri on mulla ollut aiemminkin käytössä ja tykkään sen helppokäyttöisyydestä, vaikka se jonkin verran maksaakin.
Päivän syömisiä pitää suunnitella selkeästi enemmän, liikaa hiilareita ym. höttöä. Vähähiilihydraattisesta ruokavaliostakin olen kiinnostunut, mutta ei mulla taida löytyä kanttia siihen, tykkään liikaa leivästä! Tässä vaiheessa pääasia on kuitenkin se, että painon suunta on laskussa, sama se millä metodilla edetään.
Päivän kompastuskivet:
Varsinaisen lounaan väliin jättäminen, kun en ehtinyt työpaikan ruokalaan lounasaikaan. Lounas korvattu sämpylällä.
Kaupassa pullatiskin lasin takaa huhuilleet laskiasipullat. Vältin houkutuksen onneksi.
Hei! Ihanan fiksusti tunnut lähtevän projektiisi. Itse yritän myös tehdä lopullista elämäntapa -muutosta. Hitaasti hyvä tulee :) Tsemppiä tosi paljon! Käyn täällä varmasti iloitsemassa edistymisestäsi! ;)
VastaaPoistaTsemppiä!
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta, sitä tarvitaan!
VastaaPoistaTsemppiä. :)
VastaaPoistaMinulla ehkä ruokavalion muuttaminen on perustunut siihen, että on näkyvillä herkullisia terveellisiä vaihtoehtoja esim. makeita mandariineja.