sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Miten tähän on tultu?

Huomenna koittaa ensimmäinen punnitus. Lukema on todennäköisesti elämäni suurin painolukema, jos raskausaikaa ei lasketa mukaan.

Miten sitten olen päästänyt itseni tähän pisteeseen? Syitä on varmaan monia, mutta päällimmäisenä huonot ruokailutottumukset, itsekurin puute, vähäinen liikunta ja osaltaan varmaan myös lihavuuteen taipuvainen perimä.

Koko ravinto-ajatteluni kaipaisi ohjausta ja uudistusta. Syön syömisen ilosta ja paljolti myös tylsyyteen. Saan herkuista mielihyvää ja saatan lähteä kauppaan vaan ostaakseni suklaata tai jotain muuta tiettyä herkkua, mitä mieleni sillä hetkellä tekeekään. Pieni järjen ääni koittaa jarrutella, mutta jostain syystä en vaan kuuntele sitä.

Mässään useita kertoja päivässä. Huomaan, että kun päivä on täynnä toimintaa ja tekemistä, en ajattele ruokaa juurikaan, mutta jos jotain vapaita hetkiä jää, täytän ne helposti syömisellä. Ihan vääristynyt toimintatapa. Siitä eroon pääseminen on osoittautunut vaikeaksi. Lipsahdan helposti vanhoihin huonoihin tapoihin, enkä jaksa välittää.

Painon noususuhdanne alkoi ollessani parikymppinen. Samoihin aikoihin muutin omilleni ja epäsäännöllinen sekä epäterveellinen ruokavalio astui kuvioihin. Painoa kerääntyi pikkuhiljaa, kunnes olin kauhukseni 80 kiloinen. Päätin laihduttaa terveempään painoon ja Painonvartioiden avulla laihdutinkin 10 kiloa. Laihdutuksen jälkeen jatkoin kuitenkin vanhaa tyyliäni ja kilot tietenkin palasivat korkojen kera. Seuraava suurempi laihdutusprojekti käynnistyi, kun halusin laihduttaa häitäni varten 15 kg. Siinä onnistuin tiukalla ruokavaliolla ja kalorien laskemisella. Tuolloin päätin, etten enää koskaan päästä itseäni lihomaan samoihin mittoihin, mutta kuinkas kävikään...

Raskausaikanakin olin ylipainoinen, mutta varsinaisesti kiloja se ei lisännyt, sillä laitokselta palasin saman painoisena kuin mitä olin raskauden alussa. Imetys vei kiloja jonkin verran, mutta imetyksen loputtua paino nousi nopeasti, sillä tavaksi oli jäänyt tyyli syödä vaikka mitä, koska aikaisemmin imetyksellä sain kulutettua lisäkalorit aika tehokkaasti. Nyt ollaan siis tässä tilanteessa, jossa en haluaisi olla. Hyvin ylipainoinen ja jaksamaton äiti. Haaveissa on toinen lapsi, mutta en halua uutta raskautta ylipainoni takia.

Millainenhan laihdutustyyli tälläiseen tyyppiin sitten oikein purisi? Tärkeintä on varmaan oman pääkopan selvittäminen ja omien kompastuskivien tiedostaminen. Helppoa tämä ei ole, mutta ei kai kukaan niin väittänytkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti